Latoteatterissa oli jälleen kesällä 2007 maailmanensi-ilta. Hella ja Sulo on lennokas ja monikerroksinen näytelmä dramaattisesta näytelmäkirjailijattaresta Hella Wuolijoesta ja hänen vaiheistaan virolaisesta opiskelijatytöstä kansanedustajan vaimoksi ja hämäläisen rusthollin miniäksi, puutavaramiljonääristä neuvostovakoojaksi, elinkautisvangista Yleisradion pääjohtajaksi.
Hella ja Sulo pohjautuu laajaan elämäkerralliseen aineistoon, mutta se on silti sekoitus tarua ja totta. Samalla lailla totta ja kuvitelmaa sekoittaen Hella Wuolijoki kuvasi itsekin omaa elämäänsä sekä näytelmissään että muistelmissaan. Hellalla oli oma totuutensa, Sulo Wuolijoella omansa. Muita totuuksia ovat kertoneet monet Hellan aikalaiset ja myöhemmät tutkijat. Tuorein tulkinta on Hellan oman tyttärenpojan Erkki Tuomiojan elämäkerta isoäidistään ja tämän kommunistisisaresta.

Latoteatterin Hellassa ja Sulossa näyttämöllä nähdään niin nuori Ella Murrik kuin hänen perheensäkin mutta myös Wuolijoen rusthollari, valtiopäivämies J.R. Wuolijoki ja hänen vaimonsa Wuolijoen mummu, Niskavuoren vanhan emännän esikuva.
Omat näkemyksensä Hellasta saavat esittää hänen ensirakkautensa bolshevikkianarkisti Anatol, runoruhtinas Eino Leino ja brittikommodori Harold Grenfeld, Hellan miehiä nämäkin. Olavi Paavolaisen kanssa Hella ajaa kolarin. Urho Kekkosen ja Hertta Kuusisen kanssa hän uhmaa porvarillista Suomea radioaalloilla sodan jälkeen.
Hella ja Sulo on kuitenkin ennen muuta kertomus näiden kahden avioliitosta, jossa tunteet vaihtuivat rakkaudesta ja intohimosta vihaksi ja halveksunnaksi mutta lopulta myös ymmärrykseksi. Tämä on näytelmä, joka ei jätä ketään kylmäksi. Hellan ja Sulon tarina antaa mahdollisuuden niin nauruun kuin kyyneliin – niin kuin Latoteatterissa aina.
Tämän kesän esitykset ovat ohi, kiitokset kaikille!
Tänä kesänä tehtiin Latoteatterin kaikkien aikojen katsojaennätys!
Tässä kuvia näytelmästä
|
Aino Malmberg ja Nuori Hella |
Vappu 1907 |
Hellat ja Sulot |
Ilman ja Sulon häämatka |
Sulon vanhemmat |
Hellan vanhemmat |
Siskokset Salme ja Hella |
Runoilija Eino Leino ja Hella |
|
Nuori Hella vaihtuu Hella Rouvaksi |
Taisto, Piika-Mari ja Pikku-Vappu |
|
Anatoli, Hella-ruova, Aino ja Salme |
Hella ja Tuomari Ritavuori |
Hellan Salonki |
Vankileiriltä kotiin keskelle salongin hälinää |
Auto on ihan romuna |
Olavi Paavolainen kolarissa Hellan kanssa |
Hellaa sattui pahemmin |
Wuolijoen mummu ja Hellan isä |
Hella ja Onerva |
Näytelmän kirjoittaminen |
Hertta ja Hella |
Kerttu Nuorteva ja Hella |
Hella kuulustelussa |
Paavo Kastari kuulustelee Kerttu Nuortevaa |
Hella, elinkautisvanki |
Olavi Paavolainen ja Hella radion pääjohtajana |
Hertta vikittelee Olavia |
Urho Kekkonen ja Hella |
Jäähyväispuhe radiossa |
Nukuttaa ja paleltaa |
Kaipaa vain rakkautta |
Yksin surussaan |
Taustakuvan lähde: Otavan Suuri Ensyklopedia (scan) kuva kopioitu Wikimedia Commonsin sivuilta